Mimmi timmiksi-kiinteytysprojekti

Kiinteytysprojekti etenee huimaa vauhtia!

                                                                10.8.2018 – 10.11.2018

” Itsellä on huippuhyvä fiilis. Painoa on lähtenyt 6kg ja senttejä keskikropasta sitäkin enemmän. Olo on energinen ja onnellinen. Kiitos sulle huippu hyvistä treeneistä ja ruokavaliosta. Kiitos, että uskot ja kannustat! Tästä on hyvä jatkaa…”

Näillä saatesanoilla tuli uusimmat kuvat ja mitat sähköpostiin. Kolmessa kuukaudessa on saatu kyllä mahtavaa tulosta aikaiseksi. Eikä tulosta ole tullut pelkästään ympärysmitoissa tai painossa. Ryhti on parantunut, vartalonhallinnassa ja voimassa on otettu myös isoja harppauksia eteenpäin.

Miten näihin tuloksiin on päästy?

Ruokavalio kuntoon, treeniohjelma tukemaan tavoitetta ja perusasioista liikkeelle. Aikataulullisesti järkevä treenimäärä viikossa pitää huolen siitä, ettei treenistä tule kiireiselle ihmiselle lisää stressiä. Kuntosalilla katsottiin heti alusta asti suoritustekniikat kuntoon ja vastuksia on lisätty todella maltillisesti. Näillä opeilla on menty valmennuksen ensimmäinen puolikas ja pikkuhiljaa voidaan treeneissäkin haastetasoa lisätä. Ei sillä, että kevyitä treenit olisivat tähänkään asti olleet!

Valmennuksen alussa asiakkaallani oli tavoitteena saada kroppa kiinteämmäksi, pudottaa painoa 5 kiloa ja jaksaa paremmin arjessa. Ja kuten kuvista ja mittaustuloksista näkee, niin kovalla työllä voi kolmessa kuukaudessa saada melkoisia tuloksia aikaan! Ja tähän kolmeen kuukauteen on mahtunut myös viikon lomareissu Mallorcalle. Siitä tosin jouduin antamaan asiakkaalle palautetta, sillä lomareissun aikana paino oli laskenut! No asiakkaani kyllä vannoi, että oli nauttinut lomasta täysillä. Syönyt paikallisia herkkuja ja herkutellut muutenkin, mutta kävelyä oli tullut niin paljon, että siksi varmaan paino oli pudonnut!

                                                                10.8.2018 – 10.11.2018

Tässä vielä mittaustuloksia:

Ihan huikeita muutoksia näin lyhyessä ajassa. Ja kun otetaan huomioon, että kroppaan on tarttunut myös lisää lihasta, niin rasvaa on siis palanut enemmän kuin tuo 6kg mitä vaaka näyttää!

Tästä on todellakin hyvä jatkaa seuraavaan 3 kuukauden jaksoon. Ja jos Joululomallakin pääsee asiakkaallani paino laskemaan, niin siitä ei hyvä heilu seuraavissa treeneissä!

Loppuun vielä lainaus asiakkaani viestistä. ” Olen löytänyt itselleni huippu koutsin ja toivon yhteistyön jatkuvan vielä pitkään. Haluan itsekin nähdä mihin kuntoon voin päästä. En ole koskaan aiemmin ollut näin hyvässä kunnossa!”

#karjalankovinkoutsi

-Personal trainer Martti Lehti

"HARD WORK BEATS TALENT"