Hei, olen Krista ja koulutukseltani Personal Trainer sekä Psyykkinen painonhallinta valmentaja.

Mielenkiintonani valmennuksissa on ihmisten psyykkinen puoli sekä sen kautta tavoitteisiin pääseminen. Valmentajana olen zempaava ja rento, mutta kanssani treenataan kuitenkin kovaa!

Mikäli tavoitteenasi on paremmat elämäntavat, kehonmuokkaus tai hyvinvointi niin valitse minut ja lähdetään onnistumaan yhdessä!

Moikka, olen Joni.

Kuntosalilla treenaaminen on kuulunut harrastuksiini jo noin kymmenen vuoden ajan, jonka aikana olen kokeillut erilaisia treenitekniikoita ja näin ollen oppinut mikä toimii ja mikä ei. Asioista ei aina tarvitse tehdä monimutkaisempia kuin ne oikeasti ovatkaan ja monesti pääsee pitkälle, kun vaan osaa tehdä niitä yksinkertaisia perusasioita oikein. Näin luodaan pohja, jonka päälle on hyvä lähteä kokeilemaan uusia asioita.

Personal traineriksi ja kuntosalivalmentajaksi olen saanut koulutukseni Trainer4You:lta. Valmentajanasi haluan ohjata sinua tekemään juuri niitä hyödyllisiä, eteenpäin vieviä asioita. Lisäksi tavoitteeni on, että valmennettavanani opit suunnittelemaan ja kehittämään treenejäsi myös itsenäisesti unohtamatta ruokavalion tärkeyttä.

Valitse minut, kun tavoitteenasi on:
-Painonpudotus ja -hallinta
-Terveyden edistäminen ja ylläpitäminen
-Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen

Lähdetään yhdessä tekemään parempaa jaksamista arkeen ja matkaa kuntosalin ihmeelliseen maailmaan. Löydät minut Fittarilta maanantaisin ja tiistaisin ja voit tulla moikkaamaan ja juttelemaan tai voit ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla.

Laadukkaat PT palvelut Fittari Lehmolta

"HARD WORK BEATS TALENT"